Toimintamallimme koronavirusepidemian aikana

Toimimme koronaviruksen osalta viranomaisohjeistusten mukaisesti ja seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä. Ohjaajat välttävät arjen toiminnoissa tilanteita ja paikkoja, joissa on, itselle tai lapselle, riski altistua tartunnalle. Huoltajia on pyydetty välittömästi ilmoittamaan mikäli kotilomien aikaan lapsi sairastuu tai jos perheenjäsenillä todetaan kotiloman yhteydessä korona-altistus tai viruksen aiheuttama infektio. Olemme tarkentaneet hygieniakäytäntöjämme ja tehostaneet yksiköiden siivousta. Toiminnanjohtajat ovat tavoitettavissa puhelimitse ympäri vuorokauden. Lisäksi lapsilla ja jälkihuoltonuorilla on mahdollisuus Porukat-sovelluksen käyttöön, jonka avulla voi viestittää ja laittaa kysymyksiä ohjaajille paikasta tai vuorokauden ajasta riippumatta. 

Psykoterapeutin vastaanotto

Perhetukikeskus Porukat.fin tiloissa on keskiviikkoisin psykoterapeutin vastaanotto kello 8:00-11:00.
Kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti (VET) Sirpa Heinikangas on erikoistunut lasten ja nuorten ongelmiin. 

Tällä hetkellä ei vapaita paikkoja
Ajanvaraus arkisin 8:00 - 15:00
Perhetukikeskuksen numerosta 
044 275 3695

psykoterapia

Lataa lukkari!

lukkari kouluvuosi 2019

Koulut ovat alkaneet ja lukkarit täyttyvät pikkuhiljaa! Lataa tästä ilmainen lukkari, johon voit merkata oppitunnit sekä seurata muita tekemisiäsi. Lataa alla olevasta linkistä ja tulosta se itsellesi.