Osallisuusteatteri testaa Jäpä-sovelluksen
Jäpä-sovellus testattiin yhdessä osallisuusteatterin kanssa. Sovelluksen esittely otettiin ryhmässä ilolla vastaan. Kahden tunnin aikana käytiin yhdessä läpi miten sovellus asennetaan ja miten sitä käytetään. Ryhmäläiset kokeilivat miten sovelluksella tehdään oma päiväsuunnitelma. Päiväsuunnitelma tehtiin valitsemalla kuvia, kirjoittamalla kuvatekstejä ja lisäämällä kellonaika toimintoihin. Ryhmä kuvasi samalla videon, joka ladattiin youtubeen.
Kaikki pitivät sovelluksesta. Kaksi tuntia kului nopeasti, kun osallisuusteatterilaiset testailivat sovellusta, katselivat kuvia ja suunnittelivat tulevia päiviä. Sovelluksen lataus oli yksinkertaista eikä apua sovelluksen käyttöön tarvittu kuin vähän aluksi. Kuvista tykättiin ja niiden uudelleen nimeäminen koettiin hyväksi toiminnoksi. Samoin tärkeänä pidettiin mahdollisuutta ajan lisäämiseen ja toiminnon peruuttamiseen.
Kehitystoiveita tuli pienestä tekstistä. Sovelluksen kehittäjäryhmä otti heti palautteen vastaan ja muokkasi kuvien tekstit isommiksi. Nyt tekstit ovat isoilla kirjaimilla ja isompana kuvan alareunassa. Ryhmässä huomautettiin, että monella voi olla lukuhäiriötä tai tekstin ymmärtämisen kanssa vaikeuksia, joten tarvittaisiin puhuttu vaihtoehto tekstille. Tämä lisättiin heti kehityslistalle ja tavoitteena on saada se mukaan mahdollisimman pian. Sovellus koettiin ryhmäläisten ja ohjaajien mielestä tosi hyväksi ja helpoksi käyttää. Moni ryhmäläinen lupasi jatkaa sovelluksen käyttöä myös vapaa-ajalla.